perjantai 25. maaliskuuta 2016

Forssan mestaruudet 19.3.

Noniin, jos tästä päästäisiin taas hieman aktiivisempaan postaustahtiin. Tämäkin on tosin taas kisapostaus, mutta toivottavasti tykkäätte :)
Eli tosiaan viime launtaina nousin vuorostaan Helsingin suuntaan menevään bussiin ja jäin pois Forssan Autokeitaalla. Siellä seuraani liittyivätkin @kht_toto ja @khthavu, jotka olivat tulleet Helsingistä aiemmin. Hetken odottelun jälkeen meitä saapui noutamaan kepparidokkarin kuvausjengistä tuttu Tuomas, joka sitten kyyditsi meidät kisapaikalle.

Ennen kisoja hengailtiin hiukan kisojen (ja käynnissä olevan leirin) emännän Aiskun alakerrassa. Kisat aloiteltiin siinä kahdentoista jälkeen, ja ensimmäisenä luokkana kisattiin 20-30cm Rolex, joka oli tyyliluokka. Ianin ja mun varovainen liukastelu ei yltänyt kärkikahinoihin :D Tässä välissä taisinkin perua korkeimman luokan mihin olin ilmoittautunut, sillä jalat eivät tuntuneet erityisen hyviltä: alapohje otti jotenkin osumaa Kevätkauden avajaiskisoissa, eikä ollut viikon jälkeen vielä rauhoittunut täysin. Seuraava ja mulle korkein luokka oli 50-60cm Revelution - tykkäsin muuten noista luokkien nimistä - ja päätin mennä sen kaikessa rauhassa, sillä lumi tuntui melkoisen liukkaalta lenkkarien alla. Varovainen kipitys taisi tuottaa tulosta, sillä jotenkin ihmeen kaupalla voitin luokan! Oho. Tämä voitto tuli kyllä niin yllätyksenä, sillä moni tuntui menevän niin vauhdikkaasti.


(c) @kht_toto
Kaksi viimeistä esteluokkaa, joihin en osallistunut, olivat 60-70cm piste-este sekä 80-90cm Highjump. Hienosti vaan porukka hyppeli noita isoja esteitäkin liukkaalla pohjalla. Esteluokkien jälkeen pidettiin pieni tauko, ja esteet raivattiin pois kouluradan tieltä. Koululuokkanahan oli kür, johon otin saman biisin kuin Kevätkauden avajaiskisoihin. Nyt musiikki oli vähän paremmin muistissa, ja jollain ilveellä jaksoin sen taas sinne loppuun saakka. Vähän teki tiukkaa, mutta kovasti tässä nyt pitäisi treenata sm koulumestistä varten...

Rata meni ihan ok, vaikka se tuntuikin kovasti melkoiselta haahuilulta, ja kentän koko ei ihan vastannut ihannettani, mutta kaikesta liukkaudesta huolimatta selvisin hengissä. Olin ensimmäisenä, ja oman suoritukseni jälkeen kuvasin ja katsoin muita, ja olin varma, että saisin heittää pois haaveeni sijoituksesta. Mutta niin kuten siinä esteluokassakin, en ollut yhtään varautunut edes seisomaan palkintojenjaossa, vaan seisoin sivussa kameran kanssa, vilttiin kääriytyneenä ja lämmitysjohdot kengistä töröttäen. Ilmeeni oli kyllä varmaan melkoisen hämmästynyt, kun Ian ja minä palkittiin luokan voittajina. Tuli kyllä niin puskista näiden kisojen sijoitukset, olinhan jo ehtinyt harmitella, kuinka nyt tällä kertaa kotiin ei tullut mitään muistoa :Dd

(c) @khtciyda
(c) @khtciyda



Pakkohan munkin oli päästä sitä Thoria kokeilemaan :D Ei se niin isolta mun kanssa vaikuta! (c) @khtciyda

Yleisesti ottaen kisat oli kivat, on se vaan hienoa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja viettämään aikaa samanhenkisen porukan kanssa. Kentän pohja oli harmittavan luminen, jota olisi voinut hiekoittaa. Montaa kaatumista ei onneksi tainnut tulla. Kolea ilma ei loppujen lopuksi häirinnyt sen enempää, sillä sisälle pääsi aina halutessaan lämmittelemään. 5€:n kisamaksun perusteella odotin ehkä hiukan enemmän, itse olisin hinnoitellut nämä sinne kolmen euron pintaan, palkinnot kuitenkin olivat ihan kivat.

Ja hei kuvissa esiintyvät, laitattehan pikemmiten viestiä, jos ette halua naamaanne julkaistavan täällä :)

7 kommenttia:

  1. Mä inhoon kun kiusataan keppareista.kiusataaanko sua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusaaminen ei oo ikinä hyväksyttyä, oli syy mikä tahansa. Mua ei oo enää kiusattu, kun nykyään opiskelen lukiossa, jossa on vähän aikuisempaa sakkia. Jos sua kiusataan, kerro siitä jollekin luotettavalle aikuiselle, esim. opettajalle.

      Poista
  2. Mä rakastan sinua ��

    VastaaPoista
  3. Oon sama kun katsu ja kaksi anonyymia.oot ihkuu sun hepat on söpöpi.onko sulla myynti heppoja? OSTAISIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!oot paras.paljonko myyntiheppa maksaa? Toivon että vastaat

    VastaaPoista

Arvostan aina kommenttia :)