perjantai 1. tammikuuta 2016

2015

Perinteen mukaisesti tässä pieni katsaus menneeseen vuoteen. 2015 oli sikseen erikoinen vuosi, sillä minun (ja hyvin monen, jo aikoja sitten lopettaneen) harrastus lähti ihan uuteen nousuun! 2015 on ollut aktiivisin kisavuotenikin.

Tammikuu
Talliin muutti uusi heppa, angloarabitamma Raxacoricofallapatorius eli Xana. Tammikuussa tein yhden videon Sissillä ratsastelusta.
Xana (joka on tällä hetkellä myynnissä!)

Helmikuu
Oltiin kisaamassa Millan kanssa tässä melko lähellä. Mun kisaheppoina oli Ossi ja Xana. Tämän kuukauden videotuotos oli nimeltään High hopes.
Xana, Lilli, Fetch ja Ossi
Maaliskuu
Selvisi, etten olekaan kaupungin ainoa keppariharrastaja. Löysin @kht_kolibrin instasta ja kepparoitiinkin yhdessä eräänä päivänä. Treenailin hieman SM-kisoja silmällä pitäen.
Ossi ja okseri
Huhtikuu
Pidin valmennuksen kahdelle porilaiselle, kisasin pienissä kisoissa Hipulla, kävin SM-kisoissa - tosin vain myymässä - ja kävin itsekin hiukan valkattavana. Sirulla ja mulla tuli neljä vuotta täyteen. Sain yhden koosteen ladattua tubeen. Pääsin pitkästä aikaa vähän isompiin kisoihin Porissa SaKeRan kenttä kisoissa. Hepoista mukana siellä olivat Hippu ja Sissi.
Hirviä määrä populaa
Toukokuu
Pidin taas valmennuksen ja ilmoittelin omista kisoista. Valmisteltiin Millan kanssa kisoja mm. maalailemalla puomeja. Matkustin Julleffin luo Nummelaan, mistä käsin kävimme Ra.Ran koulumestaruuksissa. Kisasin Sissillä ja Xanalla. Osallistuin pariin valmennukseen. Heppalauma sai vahvistusta Ianista. Toukokuussa sain YouTubessa 500 tilaajaa täyteen, jonka kunniaksi tekaisin videon.
Xana Ra.Ran koulumestiksissä (c) Julleff
Kesäkuu
Renhetin & Creoton yhteiskisat 2k15, olin valkattavana, tein videon, kävin kht Vapalon kisoissa Sastamalassa.
(c) Shara
Heinäkuu
Käväisin Ianin (ja tietysti perheen) kanssa Norjassa sekä yksissä kisoissa.
Elokuu
Speedlimitin Pinja kävi meillä, kuvasin mydayn. Vietin viikonlopun Yyterissä parin hullun akan eli Vipen, Rigtanin ja Alisan kanssa. Mukana hengaili myös uusin heppani Pistol Whip.


Syyskuu
Kävin Horsman ja Liljan kisoissa Whipillä ja Ianilla.
Lokakuu
Maastoilin ja kävin kisaamassa taas vähän pitemmällä, tällä kertaa Korsossa nimittäin ECPCRB showjumpingeissa! Kisasin Ianilla, tapasin uusia ihmisiä ja tulin hylätyksi 10-20cm sennuluokassa, kun kaaduin Ianilla :D Ossin kanssa tuli kolme vuotta täyteen. Kävin kisoissa Ossilla ja Whipillä sekä pidin halloweenvaelluksen.
(c) Maikken
Marraskuu
Kisasin Ianilla ja Whipillä pikkukisoissa.Matkustin Espooseen Maikkenille, missä vietin oivan viikonlopun erään wappiryhmän 1-vuotissynttäreiden merkeissä, keppihevosten kanssa tietysti. Väänsin videon vuoden kisoista. Kuvasin myös mydayn.
(c) Maikken
Joulukuu
Tämä kuukausi meni oikeastaan pelkkään joulukalenterin pitämiseen ja muutamiin harvoihin ratsasteluihin. Kaikki luukut löytyvät täältä. Tein jouluvideon.

Kiitos kaikille vuoteeni kuuluneille ihmisille, blogin lukijoille, kanavan tilaajille ja instan seuraajille.

 Hyvää uutta vuotta 2016!

1 kommentti:

Arvostan aina kommenttia :)