maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuoden ekat ratsastukset

5.1. Ratsastin kahden pikkutytön kanssa, itse menin sillä uudella hepalla jolla ei ole vieläkään kutsumanimeä, ja ne kaksi menivät Sirulla ja Masilla. Mentiin perusjuttuja, kuten pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa sekä temmonmuutoksia, ja hypättiin kolmen esteen sarjaa, harjoiteltiin myös vaikeampia laukkoja.

Varautukaa kuvapommiin!
Tänään ratsastin samojen tyyppien kanssa aamupäivällä, tällä kertaa minä menin Sprylla ja toiset ottivat Meran ja Ossin. Koulupuolelta treenattiin pohkeenväistöä suoralla linjalla, kerrattiin vähän radan teitä ja kokeiltiin laukanvaihtoja. Hypättiin kahden esteen sarjaa ja kahta yksittäistä.




Ratsastelun jälkeen riisuttiin varusteet ja loimitettiin liikutetut hepat. Sitten vietiin yhdessä kaikki ulos tarhoihin. Otin kuviakin hepoista tarhoissa.







 Tässä välissä kävin syömässä ja sitten tein toisen tytön hevoselle silmät ja sieraimet. Milla ja Nellie ehtivät ilmaantua, joten käytiin hakemassa tarhasta Siru ja Masi. Millalla olikin oma heppa. Laitettiin neljästä esteestä jonkinnäköinen rata ja hypeltiin sitä sitten.











Vietiin Nellien kanssa hevoset talliin ja haettiin loput sisälle. Otin loimitetuilta loimet pois ja vaihdoin ne Masille ja Sirulle. Tämmöinen oli tämä päivä, olen tyytyväinen itseeni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan aina kommenttia :)