perjantai 30. syyskuuta 2016

ECP CRB Eventing 2016

Huppista! Vähän on näitten postauksien kirjoitteleminen jäänyt. Ei vaan kiinnostanut hetkeen sitten yhtään. Kepparit on kyllä olleet mukana elämässä kuten ennenkin, oon käynyt muutamissa kisoissa ja tehnyt tilarin ja ratsastellut. Matskua ei toki kaikista kerroista löydy, mutta julkaistavaa kyllä löytyy varmasti koko syksyn ajalle reippaasti. Blogin suhteen mulle tuli jokin stoppi tuossa kesällä, kirjoittaminen ja postauksien väsääminen ei vain millään jaksanut kiinnostaa, joten jätin sen sitten tekemättä - tuskin kukaan jaksaa lukea väkisin väännettyä tekstiä. Instassa oon ollut koko ajan aktiivinen, että sitä kannattaa seurailla (@khtrenhet)!

Tämän postauksen idea oli kuitenkin kertoa heinäkuussa järjestetyistä, ECP CRB Eventingeistä. Kisaamassa olin siis tietysti Ianilla. Kisasin molemmissa kenttäluokissa eli CIC2* & CIC4*.








Ekan luokan rataesterata loppuikin lyhyeen, kun maistelin taas kerran kentän pohjaa tarkemmin... Ei sentään käynyt yhtä pahasti kuin viime vuonna! Toisen luokan rataesteet olivatkin mulle melko korkeita, ja vaativan radan takia menin parista ihan suosiolla läpi. Videota molemmista tässä:




Ekan luokan kouluosuus meni muistaakseni ihan jees. Toisen luokan kouluradalla ollessani ensinnäkin meinasin kuolla, unohtaa radan ja lopulta keskeytin, kun taivas repesi. Vettä tuli oikeasti sillä tavalla, että en oo varmaan koskaan nähnyt sellaista! Tommoiset rankkasateet kestää yleensä sen minuutin verran, mutta tällä kertaa vettä tuli kuin saavista kaatamalla _kolme tuntia_,,, Maastoesteluokkia ei voitu tämän johdosta ratsastaa ollenkaan. Kyllä harmitti niin vietävästi jo järjestäjienkin puolesta, sillä tiedossa oli kisoihin pistetty aika ja vaiva.












sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Keskikesän arkea

26.6.
Olin estevalmennuksessa ecpcrb-kisoja silmällä pitäen Ianin kanssa @khtezmerallan luona. Hypättiin laukanvaihtoja vaativaa rataa eri tyyleillä, n. 50-60cm korkeuksilla. Kiitos Emmille mun kuvaamisesta.






Valkan jälkeen kun en jaksanut enää hypätä tai juosta, lähdettiin tekemään pieni maastolenkki. Enimmäkseen kuvailua se oli, mutta ihan kivaa. Kuten kuvista saattaa päätellä, raiteet eivät ole käytössä - älkää menkö toimivalle rautatielle pelleilemään.






4.7.
Ratsastelin Pegillä ihan kotona. Opettelin ecpcrb-kisojen koulurataa ja kuvasin vähän. Tallistakin tuli muutama räpsy, niitä tähdittävät vaatimattomasti meriittini :D ((kai niitä nyt saa jollekkin näyttää kun sellasia on saanut!!?))




kunnon nimikyltit saattaisivat olla liian hienot vai..?




Sellaista, pistetään seuraavaksi sitten tohinat ja kertomukset päälle ecpcrb-kisoista! Tein muuten taas uuden videonkin...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016